Onko tankotanssi urheilua?

Hyvä ystäväni Minna aloitti uuden urheilulajin, tai niin hän sanoi, kuulemma oikein hyvän treenilajin, joka treenaa kroppaa tasaisesti ja hienosti. Minulta meinasivat proteiinipirtelöt siinä purskahtaa rinnuksille kun Minna sittern sanoi, mistä lajista oli kyse. Tankotanssista!

Kyllä vain, hän oli siirtynyt strippareiden ja muiden kevytkenkäisten lajin pariin, tai niin minä ajattelin, ennen kuin kokeilin. Sillä aika kovaa reeniä oli, sanokaa mun sanoneen. Otin siinä Minnaa matkien muutamat kiepit ja kyllä siinä oli lihakset niin lujilla, ettei paremmasta väliä. Ja Minnahan oli jo oppinut monenmoiset piruetit siinä tangolla.

Mutta siltikin jäi mietityttämään, miksi valita tällainen laji, kun voisi saman ajan käyttää esimerkiksi salilla käymiseen? Onko taka-ajatuksena sittenkin, että tangon ympärillä voisi joskus sitten rahan puutteessa vaikka esiintyäkin? No, mikäs siinä sitten, kyllähän viihdealalla aina töitä riittää. Ei se ole keneltäkään, varsinkaan minulta pois, jos ystäväni haluaa vähän lisätienestejä showbisneksestä. Sitä paitsi, niin kuin sanoin, ei kyseessä ole mikään helppo laji, vaan vaatii kovaa kuntoa.

 

Kaikki ei ole hyvää mitä mainostetaan

No meitsi nyt sitten kokeili sitä kookosöljyä ja sehän on sellaista valkoista kiinteä, vähän palasaippuan tapaista tavaraa. Sitä voi sitten jollain haarukalla kairata ja siitä laittaa vaikka pannulle, niin kuumassa lämpötilassa se sitten sulaa nesteeksi. Mutta ei se maistu millekään! Purkissa luki, vai missä nyt ikinä lukikaan, että myös puuroon voi koittaa.

No, minä tyttöpä se ajattelin, että laitanpa joka-aamuiseen ruispuurooni nokareen kookosöljyä sitten. Ei kai siinä mitään, ihan hyvää puuroa tuli, mutta eipä siinä se kookos ainakaan maistunut. En oikein tiedä mitä tuosta nyt sitten sanoisi, onko siitä mitään hyötyä kenellekään tuosta kookosöljystä. Sitä ne silti tuolla mainostavat, että ostakaa, hieno tuote ja sitä rataa. Kyllä se on kuulkaa niin hyvät herrat ja naiset, että kaikki sellainen mitä mainostetaan, ei ole automaattisesti hyvää.

Eli jatkakoon itämaiset ihmiset kookosöljyjensä syömistä, minä siirryn – heti kun purnukka on tyhjä – takaisin suomalaiseen kirnuvoihin, jossa on mieluusti vielä ekstrasuolat mukana. Voi on se mikä miehen pitää tiellä – ja naisen myös.

 

Kookosöljyä pöytään

Juu, meikä osti sieltä etnokaupasta tällasen purnukan tällaista kookosöljyä tai kookosrasvaa, mitä tämä nyt on, coconut oil lukee purkin kyljessä.  Ostin tämän vähän niin kuin kokeilumielessä, eli en oikein tiedä miltä maistuu ja mihin sitä kaikkeen oikein käyttäisikään. Ainakin sillä voi paistaa ruokia pannulla normaalisti, ei kuulemma syty tai räisky niin kuin jotkut muut, esimerkiksi tuo neitsyt oliiviöljyhän on semmoista.

Mutta siis pääpointti oli tietysti, että tämähän se voisi olla terveellinen rasva, kun kerran kookosta on. Mutta sitten kun netistä katselin, niin kai siinä sittenkin on noita joitain saturoimattomia tai saturoituja rasvoja, mitä ne nyt sitten ovatkaan, eli suositus on sitten korkeintaan kolme- neljä ruokalusikallista päivässä. Eli ehkä käytän sitä paistamisessa ja se siitä. Jos löytyy muita käyttötapoja niin hyvä.

Ja jotkuthan laittaa ihovoiteeksikin! Mutta en minä tarvitse mitään sellaisia voiteita nyt, enkä minä oikein tykkää ideasta että laittaisin samaa tököttiä naamalleni, jota laitan wokkipannuun kun kokkailen. Eli pelkästään syötäväksi menee, sikäli kun edes maistuu. Täytyykin tässä avata purkki ja maistaa.

 

Etnisessä kaupassa

Ostin tuollaisesta etnisestä kaupasta nyt muutamia juttuja, siellä oli kaikenmoista maustetta ja lihaa ja kasvia, ihan hienoa että on tällaisia kauppoja, niin voi välillä kokeilla vähän reippaammin jotain eksoottista kamaa. Se on ihan hieno paikka tuo tuollainen. Niitä on muutamia aina näissä isommissa kaupungiessa täällä Suomessakin. Ulkomaillahan näitä paikkoja on aina paljon enempi. Kai se menee ihan ulkomaalaisten määrän mukaan.

Mukaan tarttui mm. purkki kookosrasvaa, maustesekoitusta kebab-tyylisiin jauheliharuokiin, pussi kuivattuja samosa-snacksejä, jotka olivat aika pahoja. Ja mitäs vielä, niin tuo tuollainen intialainen maustesekoitus teehen. Tai maitoon myös, pakkauksessa lukee että for tea and milk. Kai ne intialaiset sitten juovat lämmintä maitoa myös, missä on tuollainen maustesekoitus.

Siinähän on sitten ainakin näitä kanelia, kardemummaa ja sellaista, mutta huomsin myös että mustapippuria. Aika jännä, että teehen tulee mustapippuria, mutta mikäs siinä, kyllähän intialainen enempi mausteista ja niiden käytöstä tietää kuin tämmöinen perunaan tottunut suomalainen, jolle ei edes chiliä voi ruokaan laittaa.

 

Kauheita tragedioita

Tuntuu että Suomessa ihan yhtä mittaa tulee tällaisia kamalia tragedioita esiin. Puhun nyt tuosa parin viikon takaisesta Rautavaaran auto-onnettomuudesta esimerkiksi. Sitä voidaan sitten vain spekuloida, että mikä lopulta ajaa perheenäidin ajamaan täysillä bussia päin. Tuntuu kauhealta ajatella, että joku voi omien ongelmiansa takia tappaa läheisensä ja vaarantaa toisten ihmisten turvallisuuden tuolla tavalla. Ei mahdu minun pääkoppaani.

Sitten oli tämä Oulun tapaus, josta ei nyt vähään aikaan taas ole puhuttu. Se kun tämä äiti oli pakastanut niitä sikiöitä tai vastaavaa. Tekee oikein pahaa kirjoittaakin tällaisia juttuja tänne blogiin. Mutta sellainen paikka tämä meidän nykyinen Suomemme on. Ei voi ymmärtää, voi vain yrittää selvitellä taustoja ja muuta.

Ei sillä, ettäkö Suomi olisi ainoa paikka jossa tällaista tapahtuu, ei suinkaan, mutta jotenkin minulla on välillä ollut sellainen usko, että Suomi on turvallinen paikka eikä täällä tapahdu tuollaisia tragedioita kovin usein. Mutta nykyään tuntuu, että yhtä mittaa on otsikoissa joku surullinen ja hämmentävä tapaus.

 

Enää ei tartuta mikkiin

Voi kun olen tänään niin surullinen, tai olen ollut oikeastaan jo viikon. Sillä noin viikko sitten kuulin suru-uutisen, että yle lopettaa mahtavan Tartu mikkiin -ohjelmansa esittämisen! EI voi olla totta, minä mietin. Sillä tähän mennessä olen katsonut kaikki kaudet. Tämä Sami Hintsasen luotsaama viihdepaketti ja musiikkikimarahan korvasi suorastaan ja täytti Tuttu jutun ja Marco Bjurströmin ohjelmien jättämän paikan.

Suomessa on nimittäin aina ja ikuisesti tilaa ohjelmille, jossa Seppo Hovi tai Esa Nieminen soittaa pianoa ja hymyilee soittimensa takaa kuin kaurakeksit konsanaan. Ja Hintsanen, tuo Suomen Marco Bjurström ja Vappu Pimiä yhdessä persoonassa, tuo kaljupäinen Travolta, suomaiden kultakurkku, on ollut ihan mahtava ohjelmanvetäjä.

Minä olen joskus tuon Esa Niemisen nähnytkin oikeassa elämässä, en nyt enää muista olisiko ollut Turussa vai missä. Se oli pitkä ukko, sellainen yli 190. Sellainen muikea hymy päällä se vetää tuolla kaduillakin, sama ilme kuin kaikissa tv-ohjelmissa. Ehkä kirjoitan nyt Ylelle sellaisen toivomuskirjeen, että Tartu mikkiin takaisin ruutuun tai uusinnat vähintään pyörimään.

 

Hiihto on pop

Viimeksi tuli pohdittua, että salillako sitä pitää sitten koko talvi huhkia, mutta nythän tulikin mieleen, että ehkä pitäisi kaivaa nuo murtomaasukset tuolta kanahäkistä käyttöön? Vai kuinka? Ja sitten toinen idis: alan uudelleen uimaharrastukseni, eli uimahalliin joka toinen päivä tai joka kolmas, ja altaanmittaa hyvällä sykkeellä?

Siinähän sitä on talvi-ideoita jo kylliksi, eihän yhteen viikkoon mahdukaan niin paljon tunteja että ehtisi käymään sekä salilla, hiihtoladulla että uimassa. Tai no kyllähän minulla mahtuu, kun olen absoluuttisesti himourheilija, tuo urheilu on minulle kuin huumetta, saan siitä sellaiset kiksit, mitä en saa mistään muusta. Mutta nythän ollaan vielä säiden puolesta tällaisessa eräänlaisessa välitilassa, ettei vielä pääse laduillekaan. Kun ei tuolla tietenkään mitäåän latuja ole ilman lunta.

Kuinkahan kauan saadaan vielä odottaa että saadaan sen verran pysyvät nietokset, että suksi kantaa? Parhaat hiihtokelithän on yleensä vasta siellä tammi-helmikuun puolella. Silloin on kantohanki takuulla etelässäkin. Mutta siinä odotellessa voisi vaikka aloittaa sen uimaharrastuksen siis taas ja vaikka alkaa vesijumppaakin vähän. Kuviokelluntaakin voisi kokeilla, se on kuulemma yllättävän raskas laji.

 

Terveenä taas

Juu, niin kuin otsikkokin tuossa ylhäällä sanoopi, terveinä ollaan taas hengen ja ruumiin osalta. Eli ei vaivaa nuha eikä kuume, jalat toimii ja muutkin raajat ihan hyvässä kuosissa! Mutta mitäs onkaan ehtinyt käydä, kun muutamassa viikossa ovat säät alkaneet mennä tuonne nollan tuntumaan, niin eihän tässä kohta viitsi enää edes käydä lenkillä kun on niin perhanan jäätävää!

Kyllähän sitä monet alan heebot juoksevat vaikka kolmenkymmenen asteen lumituiskussa, mutta kyllä minä ainakin joudun sanomaan, että kesä se on kivointa lenkkiaikaa. Ja syksy sekä kevät tietysti myös, elleivät ne ole jopa parempia, kun ei tule niin kauhian kuuma aina. Mutta tämä nollakeli on vähän sellainen ongelmallinen, kun kroppaa pitäisi aina jaksaa ikään kuin lämmitellä etukäteen ja enhän minä jaksa sellaisia. Haluan suoraan luotoon, back to the nature, en minä jaksa enää lenkkitossut jalassa mitään jumppaa, jumppa on erikseen!

Ehkä sitä pitää sitten tässä kohtapuoliin siirtyä kokonaan saliharjoitteluun ja vaikka juoksumatolle, joka on kyllä aika idioottimaista toimintaa: juosta huoneessa paikallaan kilometrikaupalla, vaikka pysyy paikallaan!

 

Nuha

Voi hitsi, nyt tuli nuha. Nenä vuotaa ja päässä kumisee kuin olis ihan tyhjä minun kalloni. Ja jos ei niistä, niin nenä on koko ajan tukossa. Nenän alunen onkin ihan punainen jo, eikä kestä koskea edes enää. Voi voi, ei auta kuin makailla sängyssä ja katsella Youtubesta Putous-videoita. Onneksi sentään on viihdettä saatavilla tähän sairastelun ikävään arkeen.

Lenkillekään ei voi oikein mennä. Kävelyllä sitä ehkä voisi jo huomenna käydä, mutta ei kuitenkaan vielä tänään, on olo sen verra nheikko. Mistähän se minulle tämä flunssa oikein tuli, kun olen kuitenkin niin hyvä kunnoltani, että harvemmin sitä tulee podettua mitään tällaisia pikku vilustumisia sun muita… No, muutama päivä lepoa ja sitten taas normaali arki käyntiin, juoksukengät jalkaan ja salitreeniä täysillä.

Tämä ilta kyllä menee ihan vaakatasossa ja melkeinpä peiton alla. Päivärytmi on nyt sellainen, että päivisin makaan sohvalla olohuoneessa ja sitten illan tullen siirryn tuonne makkarin sänkyyn ja sama makoilu jatkuu, heh heh. Onneksi tässä pystyy kuitenkin bloggailemaan vähän vaikka olo onkin heikko. Sellaista tällä eraa, parantumista odotellessa, morjes.

’Ah! Se alkoi taas!

Olen niin onnellinen, että lempisarjani, mahtava Putous alkoi taas. Eihän siitä ehtinyt kulua kuin muutama kuukausi kun viime kausi päättyi, ja nyt meitä taas hemmotellaan tämän loistavasti käsikirjoitetun ja niin pirteästi näytellyn sarjan uudella kaudella. Monia hienoja hahmoja on taas näkynyt, ja uusi juontaja, Paasosen Hekekin on niin vietävän hassu poika, ettei paremmasta väliä.

Melkein koko näyttelijäkaarti on mennyt ihan uusiksi, vai taitaako olla ihan kokonaan – kyllä vain, aloin juuri miettiä että eihän siellä samoja tyyppejä ole enää lainkaan. Mutta formaatti on sama, eli samaa matskua alusta loppuun, uusilla naamoilla ja uusilla hokemilla vain. Kukas on teidän suosikkinne tässä hahmokisassa? Älkää nyt tosissanne väittäkö, ettette ole katsoneet tätä uutta kautta? Kyseessähän on merkkipaalu suomalaisessa viihteessä, unohtakaa Spedet ja Kummelit ja Vintiöt.

Ja onneksi tuo Ketosen Karikin nyt pääsi sentään arvoiseensa sarjaan, kun ennen se teki jotain Ketonen ja Myllyrinnettä, joka ei ollut yhtään hauska. Omituisia juttuja. Onneksi on nyt Putouksessa kuitenkin, joka on sentään pelkkää viihteen riemujuhlaa.